Turkoosituuli tarjoaa palveluja eri-ikäisten ihmisten tukemiseen, ohjaamiseen ja lisäksi se auttaa henkisten voimavarojen löytämisessä sekä itsehoitomenetelmien ja itsetuntemuksen opettamisessa ja kouluttamisessa.
Menetelminä käytän erityisesti kursseilla mielikuvatyöskentelyä, erilaisia rentoutusmuotoja, hengitystekniikan ohjausta, äänen käyttöä, musiikkia ja maalausta.
Yksi tapani toimia energian välittäjänä on puhuminen. Keskustelumme kautta avautuu uusia näkökulmia ja ymmärrys haasteisiin lisääntyy. Tapaamisen tavoitteena on antaa Sinulle välineitä jatkaa matkaasi itsenäisesti uusin voimavaroin. Vuosien saatossa ihmiset ovat hakeutuneet luokseni erityisesti silloin, kun heidän elämässään on tulossa isoja muutoksia tai he ovat niiden keskellä. Autan Sinua näkemään mahdollisuudet ja käsittelemään pelkoja, jotka liittyvät uusien tilanteiden käsittelyyn. Monet ovat kokeneet saavansa selkeyttä muutoksen tuomaan kaaokseen.
Elämänvoimaa voi saada monesta lähteestä kuten luonnosta, taiteesta, ravinnosta, meditoimisesta, rentoutumisesta ja myös toisten ihmisten positiivisesta seurasta. Jokaisella on kyky käyttää, eli kanavoida energiaa. Sitä voidaan kutsua esim. valoksi, rakkaudeksi tai universaaliksi elämän energiaksi.
